tiistai 21. marraskuuta 2017

Sanoittaminen

Tunteiden ja myös tilanteiden sanoittaminen on lasten kasvatuksessa tärkeää. Tätä miettiessäni havahduin siihen, kuinka paljon minullakin oli tässä asiassa opittavaa. Helppohan minun on sanoa lapselle että "taidat Janne olla todella vihainen". Mutta onko minun aina helppoa sanoa esimerkiksi miehelleni tai ystävälleni olevani hyvin vihainen? Ei todellakaan. Tästä aloinkin pohtimaan että jos toivon lasten oppivan tunteita sanoittamisen kautta, tulisiko minun ensin siinä itsekin kehittyä?

Kuinka monet riidat voitaisiin parisuhteissa välttää sillä, että voisi sanoa suoraan olevansa vihainen tai pettynyt jostakin?

Tässäpä siis asia, jota olen harjoitellut yhtä aikaa lasten kanssa. Sano miltä sinusta tuntuu ja auta lasta sanoittamaan tunteensa! Ja tiedättekö kuinka paljon paremmaksi oma elämäni ja parisuhteeni on tullut? Paljon paremmaksi.

Lapsethan imevät itseensä aikuisten käytöstä ja oppivat esimerkkien kautta. Omien tunteidensa sanoittamista tulisi tehdä niin ammattilaisten kuin huoltajienkin. Tätä kautta lapset saavat todella viisaita esimerkkejä ymmärtää ja kestää omat sisäiset myllerrykset, jonka kautta he myös oppivat ymmärtämään muiden tunteita, jolloin myös empatiakyky vahvistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lapsen yksinäisyys

Lasten yksinäisyys on hyvin vaikea aihe ja valitettavasti ei ollenkaan harvinainen. Kaikki meistä ansaitsevat ystävän ja usein yksikin ...