Tunteet ja impulsiivisuus vuorovaikutustilanteissa

Lapsi oppii toimimaan vuorovaikutuksessa hyväksytyllä tavalla esimerkein, ohjauksella, toistoilla, mallintamisilla sekä sillä, millaista palautetta hän saa toiminnastaan. Pieni lapsi voi olla hyvinkin impulsiivinen ja käyttäytyä ns. ”huonosti”. Lapsi voi viedä leluja toisten lasten käsistä, kiilata ottamaan esimerkiksi herkkuja ensimmäisenä, suuttua jos hän ei saa leikkiä tietyllä lelulla koko aikaa tai tuupata kaveria, jotta pääsee itse liukumäkeen ensin. Lapsen käytökseen vaikuttaa paljon myös persoona, esimerkiksi sosiaalisesti rohkeilla lapsilla voi impulsiivisuus tulla helpommin esille kodin ulkopuolella kuin ujoilla lapsilla.

Vuorovaikutustaidot ovat monelle aikuisellekin ikuinen oppimisen kohde. Ihmisellä voi olla paljon sosiaalista kanssakäymistä mutta silti ihminen, jolla on vain vähän sosiaalisia kontakteja, voi omata ”paremmat” vuorovaikutustaidot. Ihminen oppii vuorovaikutustaitoja usein koko elämän ajan.

Lapsen impulsiivisuuden säätely alkaa kehittymään huomattavasti kolme-viisi-vuotiaana. Kuitenkin myös pieni lapsi tarvitsee ohjausta ja tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta. Pienetkin lapset matkivat ja mallintavat hyvin paljon aikuisten toimintaa. Aikuisen tulee puuttua vuorovaikutustilanteisiin, kuten kieltää ottamasta lelua toisen lapsen kädestä. Pienet ja myös isommatkin lapset tarvitsevat toistoja, toistoja ja toistoja, Johdonmukainen ja yhtenäinen kasvatus tuottaa tulosta, jolloin impulsiivisuuden ”aisoihin saaminen”  herkkyysiässä on helppoa ja luonnollista.

Isompien lasten kohdalla tarvitaan vielä enemmän keskustelua ”hyvästä ja pahasta” sekä syy- ja seuraussuhteista. Tässä kohtaa on erittäin tärkeää, että kaikki lapsen elämään kuuluvat kasvattajat vetävät yhtä köyttä ja pitävät samoista arvoista ja menetelmistä kiinni.

Mielestäni jo pienenkin lapsen kasvattamisessa on tärkeää tuoda rehellisesti esiin, miten oma käyttäytyminen vaikuttaa oman itsensä lisäksi muihin ihmisiin. Lapselle on syytä tuoda esille hänen oma toiminta, siinä olevat haasteet ja toiminnan seuraukset: "Tiedätkö, jos sinä aina etuilet niin muut lapset tulevat siitä vihaisiksi. Ajattele miltä sinusta tuntuisi, jos joku aina kiilaisi sinun edelle? Se on hyvin epäreilua muille, jotka odottavat omaa vuoroaan.  Mietippäs miltä toisesta lapsesta tuntui, kun hänen vuorollaan menit vain eteen ja otit omenan." Syy- ja seuraussuhteet on myös hyvä tuoda esille esimerkiksi etuilu tilanteissa: "Nyt kun etuilit, joudut jonon viimeiseksi." Näin lapsi oppii, että yhteiset säännöt pätevät kaikkiin ja että teoilla on seuraukset. Näin myös muut lapset huomaavat, että kasvattajat ovat kaikkien puolella, myös niiden, jotka hiljaisina odottavat vuoroaan. 

Usein ujot ja hiljaiset lapset jäävät vähemmälle huomiolle kuin impulsiiviset lapset. Lapsiryhmässä onkin todella tärkeää, että kasvattaja puuttuu sellaisiin vuorovaikutustilanteisiin, joissa hiljaisemmat lapset kokevat epäreiluutta. Lapset ovat myös mainioita ja tehokkaita antamaan palautetta kavereilleen. Nämä hiljaiset lapsetkin voivat mallioppimisen kautta antaa palautetta esimerkiksi kiilaamisesta. Olen useaan kertaan havainnut että jos kaveri sanoo toiselle että ”hei, ei saa kiilata, se on epäreilua”, kiilari usein perääntyykin. Näin lapset oppivat meiltä aikuisilta ja tätä kautta myös toinen toisiltaan yhteisiä pelisääntöjä.

Kokemuksesta tiedän, että impulsiivisten ja vilkkaiden lasten kasvattaminen on välillä haastavaa ja vaatii pitkää pinnaa. Tietyt keskustelut ja toiminnat voi joutua tekemään lähes joka päivä. Mutta tämä kannattaa, toistot ja linjassa pysyminen alkavat kantaa hedelmää. Erittäin tärkeää on keskustella lapsen kanssa rehellisesti siitä, miten hänen toimintansa vaikuttaa häneen itseensä ja muihin. Jos haastavassa tilanteessa on vain kaksi lasta, voi myös kysyä toiselta osapuolelta miltä kaverin käytös hänestä tuntui. Tämä voi avata impulsiivisen lapsen silmiä ja hänelle voi tulla yllätyksenä toisen harmitus tai suuttumus. Isossa ryhmässä on kuitenkin aina mietittävä, miten ottaa asian puheeksi koska missään tapauksessa lapsen ”syyttäminen ja nolaaminen” muiden lasten edessä ei ole hyväksyttävää.

Positiivinen palaute on kasvatuksen peruspilari, valttikortti, ja tätä tulee käyttää niin usein kuin mahdollista. Impulsiiviselle lapselle tulee antaa positiivista palautetta aina kun hän esimerkiksi malttaa odottaa omaa vuoroaan. Väitän että tämä positiivinen palaute on tehokkain keino oppia sellaisia vuorovaikutustaitoja ja itsetuntemusta, joiden avulla on hyvä olla itsensä ja muiden ihmisten kanssa! Lapsen tulee  kuulla usein positiivista palautetta myös muustakin kuin juuri siitä opeteltavissa olevasta asiasta. Positiivista palautetta voi antaa esimerkiksi pukemistaidosta, siitä, että osaa sanoa kivoja asioita kaverille, huumorintajusta tai astioiden viemisestä tiskiin. 

Lapsesta, niin kuin myös aikuisestakin, on ihanaa ja voimauttavaa kuulla olevansa kiva, tärkeä ja rakas!