Haasteita kaverisuhteiden luomisessa

Sekä ammatillinen- että siviilielämäni ovat vahvasti näyttäneet, että sosiaalisten suhteiden luomisen taitoihin ja vuorovaikutustaitoihin panostaminen antavat lapselle tuhdit eväät tulevaisuuden sosiaaliselle toiminnalle. Näiden taitojen harjoittelu on pitkälti tunnetaitoihin liittyvää, mutta myös syy-seuraussuhteiden syventämisen harjoittelua. Lapset kehittyvät koko ajan ja osa nopeammin kuin toiset. Toisille on luontaista lukea toisia ihmisiä ja ymmärtää kuinka tulisi toimia tietyissä tilanteissa. Tässä esimerkkejä lapsen toiminnasta sosiaalisissa suhteissa, jotka voivat johtaa siihen, että lapsen on vaikeaa solmia kaverisuhteita. Näissä tilanteissa usein lapsi ei ymmärrä toimivansa ”väärällä tavalla”. Perässä on myös keinoja, joilla voi ”korjata lapsen käytöstä”. Tässä on myös esillä Picemoi Emotion kuvamateriaalin käyttöä haastavissa tilanteissa. Monet näistä tilanteista ovat sellaisia, että niitä tulee väkisinkin, kun harjoitellaan sosiaalisia taitoja eikä tarkoita sitä, että tällainen käytös olisi automaattisesti erityistä tai hälyttävää. Tärkeää on luotsata lapsia oikealle polulle vuorovaikutustaitojen ja toisen huomioimisen kannalta.
LAPSEN SOSIAALISEN KANSSAKÄYMISEN HAASTEISIIN ON REAGOITAVA!

Herkästi loukkaantuva ja suuttuva lapsi. Lapsi voi olla hyvin herkkä mistä johtuen hän suuttuu ja loukkaantuu pienistäkin asioista. Erityisherkkyys on nykyään paljon puhuttu aihe ja siitä opitaan koko ajan lisää. Vaikka monesti tunneherkän ihmisen on vaikeaa olla isommassa porukassa, on mahdollista opetella ns. suodattamista ja oman loukkaantumisen lieventämistä. Nämä taidot kuitenkin vaativat usein aikaa ja paljon harjoittelua. Lapsen tulee kuitenkin saada palautetta siitä, että ei kannata ihan pienistä asioista niin kovasti suivaantua ja loukkaantua. Loukkaantumisia voi tulla esimerkiksi siitä, että joku ottaa epähuomiossa lapsen kynän, astuu vahingossa lapsen repun päälle tai joku sanoo, että väistä nyt. Lapsella on tietysti oikeus olla herkkä mutta hänen itsensä takia kannattaa ottaa puheeksi, miten voisi paremmin ”kestää” sosiaalisissa tilanteissa tulleita loukkaantumisen tunteita. Ja nyt siis puhutaan sellaisista tilanteista, joissa useimmat lapset eivät reagoi näin. Tässäkin tilanteessa kuvien avulla voi havainnollistaa tunteita ja niiden ilmaisemista: tässä tilanteessa sinä loukkaannuit / suutuit kun taas kaveri oli iloinen ja vahingossa astui reppusi päälle / kaveri oli kiireinen ja sanoi siksi että ”väistä nyt”. Mitäs jos seuraavan kerran sanoisit että ”hei varo, astuit reppuni päälle” / ”odota hetki niin väistän”. Oikeudenmukaisuus tulee muistaa ja ymmärtää se, että lapsi on oikeasti loukkaantunut. Siksi syyllistäminen ja mitätöiminen eivät ole tarkoituksen mukaisia. Lempeä asioista puhuminen ja vuorovaikutustaitojen selventäminen tuottavat hedelmää tunnetaitojen opettelussa.

 

Nauraminen kun kaveria sattuu tai kaveri epäonnistuu jossakin. Keskustelu ja kuvat ovat apuna, kun puututaan ns. vahingoniloon. Kuva kun lasta sattuu ja kun häntä lohdutetaan luo lapselle mielikuvan siitä, kuinka tilanteessa tulee toimia. Lapsen ilme, kun häntä sattuu ja myötätunto lohduttajassa voivat avata lapsen silmiä miksi tilanteessa ei saa nauraa. On tärkeää, että lapselle selitetään asia siten, että lapsi ymmärtää, että kaverit voivat suuttua tai loukkaantua jos nauraa kun vahinkoja sattuu. Esimerkkeinä voi käyttää tilanteita, jolloin lasta on sattunut tai hän on epäonnistunut jossakin ja kysyä miltä tuntuisi, jos hänelle naurettaisiin. Myös teatteriesitys joko henkilöillä tai esim. nukeilla voi havainnollistaa miten tulee tällaisissa tilanteissa toimia tai miten ei tule toimia. Ryhmässä voi keskustella miltä nauraminen tuntuu, kun itseä sattuu tai kaikki menee pieleen. 

Huumorintajumme on yksilöllistä ja joitain voi naurattaa ”hassut tilanteet tai ilmeet” enemmän kuin toisia. Olen havainnut, että eräät lapset eivät todellakaan naura kaverin kaatumiselle vaan he nauravat esimerkiksi hassulle asennolle tai ilmeelle kaatumisen yhteydessä. Tarkoitus ei siis ole ilostua toisen epäonnesta. Tämän naurun hillitseminen vaatii lapselta jo melkoisesti itsehillintää ja henkistä kehitystä mutta tämän käsittely kannattaa aloittaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen vuorovaikutussuhteiden onnistumisen kannalta.

Jatkuva halu valita mitä tehdään, toisten ehdotusten hylkääminen. Halu tehdä aina ensin asiat (ottaa herkkuja, ottaa lelu, hyppiä hyppynarulla jne). Halu kertoa omat asiat toisen puheen päälle, haastavaa odottaa omaa vuoroaan.

Näitä tilanteita tapahtuu paljon varsinkin alle kymmenen vuoden ikäisten lasten parissa. Lapsi voi olla joka päivä vaatimassa, että tehdään vain häntä kiinnostavaa asiaa. Hyvin pian kuitenkin voi käydä niin, että lapsi jää yksin leikkimään. Lapselle voi näyttää kuvaa missä kaikki leikkii yhdessä iloisesti. Tämä on siis tavoite mihin pyritään. Lapselle voi näyttää kuvaa, missä lasta harmittaa, kun ei saa esimerkiksi tiettyä lelua. Tässä on kyse siitä, että lasta ymmärretään, kun harmittaa kun ei tehdä niin kuin hän haluaa. Seinälle voi tehdä kalenterin siitä,  koska kukin saa valita porukasta leikin tai lelun, jolloin voi kalenterin avulla näyttää koska on kyseisen lapsen vuoro valita. Näin kaikkien tasavertaisuus ja reiluus tulevat näkyviksi. 

Välillä tuntuu, että yksi kasvattajan tehtävä on tarjota lapselle pettymyksiä. Ja näin tämä onkin. Tässä on kyse myös empatian vahvistamisesta. Lapsen tulee oppia pikku hiljaa, miten oma toiminta vaikuttaa muihin ja mitä seurauksia tällä vaikutuksella on. Vähän isommalle lapselle voi jo suoraan kertoa, että kaverit eivät halua leikkiä sellaisen kanssa, joka päättää aina kaikesta ja haluaa olla aina ensimmäinen. Usein tämä taito kehittyy, kun lapsi kasvaa, toiset tarvitsevat vain hiukan enemmän ohjausta ja aikaa. Pienryhmätoiminta ja ohjaaminen muiden huomioimiseen ovat tehokkaita. Lasta ei tule kuitenkaan jatkuvasti moittia ja syyllistää tai jopa rangaista tällaisesta toiminnasta. Tasapuolisuus ja reiluus lasten keskuudessa ovat todella tärkeitä, joten kasvattajalla on iso rooli huolehtia että tämä toteutuu. Kasvattaja voi järjestää arkea niin, että tällainen malttamaton lapsi ei saa aina ensimmäisenä asioita ja joutuu kuuntelemaan muita.

Varsin painokkaasti sanottuna tällainen malttamaton lapsi näyttäytyy aikuisillekin varsin itsekeskeisenä. Pienet lapset vasta harjoittelevat kuinka toimia muiden kanssa ja omat tarpeet ovat ensisijaisia. Oman vuoron odottaminen ja yleensäkin muiden tarpeiden huomioiminen voi kuitenkin olla isommillekin lapsille haastavaa. Tilanteeseen tulee reagoida ja pyrkiä lapsen empatiakyvyn ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen.

Kykenemättömyys olla isossa porukassa ja halu olla aina saman kaverin kanssa. Tällainen tilanne voi olla hyvin haastavaa ja usein varsinkin tyttöjen keskuudessa. Lapsella voi olla haasteita olla isommassa porukassa ja usein on niin, että lapsi haluaa olla yhden ja tietyn lapsen kanssa koko ajan. Tämä ei kuitenkaan aina ole sille yhdelle tietylle kaverille ollenkaan niin mieluista. Tämä voi olla sekä persoonallisuuteen liittyvä asia sekä myös liittyä sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Kaikki emme viihdy isoissa porukoissa mutta lapsilla usein päivähoito ja koulu siihen pakottavat. Tärkeää on, että lapsen kanssa keskustellaan siitä, että yhtä kaveria ei voi omia, varsinkin jos kaveri haluaa olla myös muiden kanssa. 

Toimiminen ainakin osittain pienryhmässä olisi hyvinkin oiva ratkaisu kun ”harjoitellaan” porukassa olemista. Myös aikuisen määräämillä leikki- ja ryhmätyöporukoilla on oma tarkoituksensa. Näin kaikki voivat harjoitella vuorovaikutusta ja toimimista erilaisten persoonallisuuksien kanssa. Tietenkään ei ole tarkoituksen mukaista laittaa aina kaikkein arinta ja vilkkainta lasta tai lapsia jotka usein riitelevät yhteen ryhmään. Pienemmät lapset voivat saada paljon esimerkkiä vuorovaikutuksesta isommilta lapsilta ja tällaistakin yli rajojen työskentelyä tehdään. Ala-asteen edetessä monet pystyvät hyvin toimimaan myös epämukavuusalueillaan, kuten isommassa porukassa olemista. Joukkuepelit, lasten projektit ja sääntöleikit ovat myös hyviä, kun harjoitellaan näitä taitoja. Kuvia voi käyttää esimerkiksi tehostamaan ”sen yhden ja tietyn lapsen” tunteita. Miltä hänestä tuntuu, kun hän ei saa vapaasti olla muidenkin kavereiden kanssa. Lasta voi myös pyytää valitsemaan sopiva tunnekuva siihen, miltä hänestä tuntuu kun täytyy olla isommassa porukassa. Tätä kautta voi saada väylän keskustella lapsen kanssa miksi hänestä tuntuu niin kuin tuntuu ja miten siihen voisi vaikuttaa. Onko lapsella ollut hyviä ryhmäkokemuksia ja miksi ne kokemukset ovat olleet hyviä.

Liian lähelle tuleminen, haastavaa ymmärtää ”henkilökohtaisen tilan tarve”. Fyysisyys, lapsi voi olla liian fyysinen, esimerkiksi puristaa kaverin kättä liian kovaa tarkoituksenaan osoittaa kiintymystään. Meillä kaikilla on oma henkilökohtainen tilamme, toisilla suurempi. Varmasti kaikki me olemme kohdanneet ihmisen, joka puhuu liian lähellä omia kasvojasi tai on muuten hyvin lähellä sinua. Tämä voi ahdistaa. Siksi tämän asian puheeksi ottaminen myös lapsille on tärkeää. Olen pitänyt lapsiryhmälle pienen tuokion tästä aiheesta ja keskustelumme oli hyvin antoisaa. Nämä 3-6-vuotiaat lapset ymmärsivät todella hyvin mikä on oma henkilökohtainen tilamme ja miltä siihen tunkeutuminen tuntuu. Puhuimme nenätysten ja olimme hyvin kylki kyljessä. Vastaavasti puhuimme kovalla äänellä metrien päässä toisistamme ja halasimme toisiamme niin, että juuri sormet ylettyivät kaveriin. Usea lapsi kertoikin, mikä etäisyys tuntuu kivalta ja mikä oudolta. Näytin ystävyys kuvaa, jossa lapset olivat lähellä toisiaan ja osa sanoi että ihan niinku mekin ollaan kavereiden kanssa, osa taas oli sitä mieltä että kaksi lasta olivat ihan liian lähellä toisiaan. Tästä asiasta kannattaakin lapsen kanssa keskustella, koska jo sen tiedostaminen auttaa meitä myös tiedostamaan toisten henkilökohtaisen tilan suuruuden.

Liian raju fyysinen koskettaminen voi aiheuttaa suuriakin riitoja lasten välille vaikka tarkoitus on ollut juuri päinvastainen: osoittaa tykkäämistä. Tämäkin asia on hyvä käsitellä myös kuvien avulla. Kuva sattumisesta tai suuttumisesta tukee lapsen ymmärrystä liian rajujen otteiden käyttämisestä. Lapsella voi olla haasteita aistitoiminnoissa, mutta on silti tärkeää, että lapsi ymmärtää miksi kaveri ei pidä liian rajuista otteista. Yhdessä voidaan harjoitella kosketuksen voimakkuutta ja sitä rajaa, milloin kosketus muuttuu liian rajuksi. Toiselle osapuolelle tulee myös selventää, että kaveri ei tahtonut satuttaa, vaan hän osoitti tykkäämistä. Lapselle tulee kertoa, että sanoo heti kaverille jos fyysinen kontakti on liian rajua. Näin myös lapsille opetetaan keskustelun tärkeyttä: älä töni takaisin vaan sano kaverille, että nyt kyllä otat liian rajusti kiinni minusta, se sattuu! Sanoittaminen ja sen harjoittelu luovat pohjaa tulevaisuuden keskustelutaidoille ja itsensä ilmaisulle!

Impulsiivisuus voi olla joillakin lapsilla niin suurta, että kaverit alkavat välttelemään lasta. 

 Impulsiivisuudesta on oma tekstinsä otsikon ”Tunteet ja impulsiivisuus vuorovaikutuksessa” alla, mutta tuon sen tässäkin lyhyesti esiin. Pienet lapset ovat lähes aina impulsiivisia. Omia tunteita on vaikeaa hillitä ja niitä taitoja vasta harjoitellaan. Kuitenkin myös aikuisissa on hyvinkin impulsiivisia ihmisiä, joskus haitaksi asti. Yleensä impulsiivisuus laimenee lapsen kasvaessa. Jo koulun aloittaneet pystyvät usein hillitsemään itseään erilaisin keinoin. Impulsiiviselle lapselle tulee opettaa hänelle sopivia itsehillintä keinoja. Keinoja on useita, tärkeää on, että ne ovat lapselle sopivia. Kuvien avulla voi tehdä selväksi  syy-seuraussuhteen. Sinua suututtaa, otat nyrkit esille, kavereita pelottaa. Kun lapsi ymmärtää, että kavereita pelottaa, voi tämä oivallus auttaa itsensä hillitsemisessä. Jo se, että kasvattaja ymmärtää, että lapsi on raivoissaan, voi laukaista tilanteen. Impulsiivisuuden hillitsemiseen on myös monia muita keinoja. Liikunta, rauhoittava musiikki, mielekäs tekeminen käsien ulottuvilla, huomion siirtäminen johonkin muuhun, kosketus, sallittu tyynyjen hakkaaminen, rauhoittuminen omassa rauhassa jne. Tärkeää on myös palkitseminen ja positiivinen palaute. Kun lapsi pystyy edes vähäsen hillitsemään itseään, tulee se myös huomata ja siitä antaa palautetta.

Monesti tahaton arvosteleminen: Sulla on ruma pusero, iso suu tai tämän tapaiset kommentit voivat saada kaverit hyvinkin tuohtuneeksi tai loukkaantuneeksi. Tietenkin! Lapselle tulee kertoa hyvin suoraan, että muut suuttuvat ja loukkaantuvat tuollaisesta. Taas voi käyttää kuvia apuna. Arvostelu saa kaverit surulliseksi tai vihaiseksi. Tämä suodattamisen opettelu yleensä tehoaa jo ensi keskustelussa. Jotkut lapset haluavat vähän testata mitä seuraa, kun puhuu niin, toiset taas eivät tarkoita puheilla mitään, ne vain tulevat ulos suusta ilman mitään suodattamista. Tätäkin voi harjoitella esimerkiksi satujen avulla tai pienillä esityksillä. Näiden jälkeen on hyvä keskustella lasten kanssa toimiko teatterin tai sadun hahmot oikein, saiko sanoa tiettyjä asioita jne.

Lapset rakastavat väittämiä. Oikein – väärin hetkiä voi tehdä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esimerkki: Liisa sanoi Annille, että Annilla on tosi kamalan värinen paita. Oikein vai väärin? Aikuinen voi vielä sekoittaa pakkaa ja näyttää em. väittämän yhteydessä hymykuvaa. Miten lapset nyt vastaavat?

Sosiaalisen kanssakäymisen haasteet ovat hyvin erilaisia. Persoonallisuuden piirteet, itseluottamus, lapsen perusturvallisuuden taso ja monet muut asiat vaikuttavat vuorovaikutukseen. Kasvattajalle on tärkeää tukea jokaista lasta yksilönä ja tasavertaisesti.